29. maaliskuuta 2013

Suklaamunilla kuorrutettu gluteeniton banaanikakku



Banaanikakku voisi loukkaantua, jos kuulisi, että sitä kutsutaan kuivakakuksi. Se haluaa nimittäin olla kostea ja täyteläinen, ja onnistuukin siinä erinomaisesti. Tällä kertaa banaanikakku on koristautunut suklaamunilla pääsiäisen kahvipöytää ilahduttaakseen. Kahvikupit kilistelevät kiitokseksi. 



Gluteeniton banaanikakku (G)

150 g leivontamargariinia tai voita
2 dl sokeria
2 munaa
1 tl vaniliinisokeria
1 tl soodaa
3 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2 pehmeää ja ruskeapilkkuista banaania
4 rkl maitoa

Koristeluun
pieniä suklaamunia esim. Panda Douple Choco suklaamunat (150 g)

Vaahdota voi ja sokeria. Lisää munat vatkaten. Lisää soseutettu banaani, ei enää vatkaten. Lisää kuivat aineet vuorotellen maidon kanssa varovasti nostellen. Kaada voideltuun ja gluteenittomalla korppujauholla vuorattuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteisessa uunissa noin 55 minuuttia.

Sulata noin 6 suklaamunaa mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita sulanut suklaa tasaiseksi ja sivele
jäähtyneen kakun päälle. Asettele suklaamunat suklaakuorrutteen päälle ja anna kohmettua jääkaapissa.

19. maaliskuuta 2013

Kakkuvitriinin kutsu Café Cabriolesta



On kaunis kevättalvipäivä ja se oikein kutsuu vierailulle Porvooseen. Visiitti Porvoossa on kuin sukellus maalaukseen. Täällä aikaa ei ole, se on pysähtynyt siihen hetkeen, kun Porvoo sai siluettinsa. Tuntuu kuin Helsinkiä ei olisi vielä rakennettukaan.




Askeleemme vievät suoraan lempikahvilaamme Café Cabrioleen, joka sijaitsee upeassa kivitalossa linja-autoaseman laidalla. Kahvilan atmosfääriin voisi kuvitella 1800-luvun taiteilijat ja humanistit, porvarit ja ylimystön sulassa sovussa. Hiljainen pianomusiikki kantautuu salin nurkasta häivyttäen kaksikielisen puheensorinan utuiseksi taustaääneksi.

Café Cabriolen ylpeydenaihe on yltäkylläinen kakkuvitriini, kymmeniä kakkuja ja mikä parasta, niistä monet gluteenittomia. Lounaaksi voi nauttia salaatin tai gluteenitonta mozzarellapiirakkaa, kaikki itsetehtyä ja maukasta. Täydellisen päivän Porvoossa päättää suuri kakkupala, tällä kertaa valkosuklaajuustokakkua ja talon omaa mango- ja marjakastiketta. Kahvi nautitaan tyylille sopivasti pienistä kahvikupeista. Avaan kaikki aistini elämykselle ja nautin.


15. maaliskuuta 2013

Hurmaava punajuuri-vuohenjuustosalaatti



Se käy helposti. Tarvitset vain yksinkertaisen hyvät raaka-aineet. Tuorevihannekset eivät ole parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta, joten suosi juureksia, hedelmiä ja pähkinöitä. Anna vuohenjuuston, saksanpähkinän ja paahdettujen punajuurten täydellisen liiton hoitaa loput. Voit tehostaa vaikutusta lempiviinilläsi ja hurmaus on taattu!



Punajuuri-vuohenjuustosalaatti (G)

2 annosta

1 ruukku rukolaa
1 ruukku jääsalaattia
1 pkt (180 g) vuohenjuustoa
2 punajuurta
1 päärynä
saksanpähkinöitä
juoksevaa hunajaa
suolaa, mustapippuria, meiramia
rypsiöljyä

Aloita pesemällä punajuuret huolellisesti. Punajuuria ei kuorita, vaan ne leikataan kuorineen lohkoiksi. Mausta öljyllä, hunajalla, suolalla, meiramilla ja mustapippurilla. Paahda punajuurilohkoja leivinpaperilla peitetyllä pellillä 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia riippuen lohkojen koosta. Lisää loppuvaiheessa pellin reunalle vuohenjuustosiivut ja sulata hetken aikaa uunissa.

Revi salaatti ja rukola annoslautasille. Mausta oliiviöljyllä ja ripauksella suolaa. Kuori ja viipaloi päärynä. Kokoa salaatti asettelemalla salaattipedille punajuuret, päärynät, vuohenjuustot ja rouhitut säksanpähkinät. Purista jokaiselle juustokiekolle hunajaa. Mausta halutessasi mustapippurilla ja siirappimaisella balsamicolla.

10. maaliskuuta 2013

Mummolan gluteenittomat mantelipikkuleivät



Itsetehdyt pikkuleivät tuovat mieleen lapsuuden ja mummolassa syödyt Hanna-tädin kakut. Kaupan gluteenittomat pikkuleivät sopivat kyllä juustokakun pohjaksi, mutta sellaisenaan en tarjoilisi niitä vierailleni. Nopea ”juustokakku” syntyy tarjoilemalla pikkuleipien seurana sitruunalla maustettua tuorejuustoa. 

Mantelipikkuleivät (G)

20 kpl

100 g leivontamargariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 dl mantelijauhoa
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
pinnalle
1 tl kanelia
1 rkl sokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna vatkaten ja sen jälkeen mantelijauho. Sekoita leivinjauhe gluteenittomiin jauhoihin ja siivilöi seos taikinan joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin jähmettymään.

Leivo taikinasta ohut tanko. Käytä tarvittaessa jauhoja apuna. Leikkaa tangosta noin 2 cm levyisiä paloja. Kierittele palat sokeri-kaneliseoksessa ja laita pellille. Jätä palojen väliin hyvin tilaa, sillä ne leviävät uunissa pyöreiksi kekseiksi. Paista 200 asteessa 7 - 10 minuuttia.

7. maaliskuuta 2013

Iltapäivän teehetkeen gluteenittomia kvinoarieskoja



Olen juuri katsonut Downton Abbeyn koko tuotannon ja olen aivan eglantilaisen kulttuurin ja tapojen lumoissa. Ripauksen englantilaista aristokraattisuutta saa omaan elämäänsä järjestemällä iltapäivän teehetken. 

Teeleiväksi sopii vaikka kvinoarieskat, jotka maistuvat mukavasti suolaiselta ja makealta. Kvinoa on luontaisesti gluteeniton ja siitä voi tehdä puuroa tai käyttää riisin tapaan. Ostin kvinoa irtomyynnistä Punnitse ja säästä –kaupasta.

 

Kvinoarieskat (G, M, (K)) 


14 kpl

2 dl kvinoa
6 dl vettä
1 tl suolaa
1 dl omenahilloa, -sosetta tai –marmeladia
2 dl luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta
2-3 rkl rypsiöljyä
(1 muna) 

Keitä kvinoa puuroksi hiljalleen kiehuvassa vedessä, kunnes neste on kokonaan imeytynyt. Lisää jäähtyneeseen puuroon muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Nostele leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ruokalusikan kokoisia nokareita. Tasoita nokareet rieskoiksi jauhotetuin käsin. Paista 225 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tarjoile voin tai marmeladin kera.