1. helmikuuta 2013

Pannukakkuperjantai


Hyvässä pannukakussa kuuluu olla ilmava sisus ja rapsakka pinta. Pannukakun teko ei ole niin helppoa kuin luulisi ja gluteenittomat jauhot tekevät siitä vieläkin haastavampaa.

Useimmat pannukakkuohjeet tehdään litraan maitoa. Vähentämällä nesteen määrää ja samassa suhteessa muita aineita, pannukakusta tulee mielestäni kuohkeampi. Gluteenittomat jauhot turpoavat reippaasti, joten laita ensin varovasti jauhoja ja lisää niitä tarvittaessa turvotuksen jälkeen.



Pannukakku (G)

 

8 dl maitoa
3 munaa
½ tl suolaa
½ dl sokeria
3½ dl gluteenittomia jauhoja
100 g voita

Riko munat maidon joukkoon ja vatkaa sekaisin. Lisää sokeri ja suola. Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi. Voit korvata yhden desilitran jauhoista tattarijauhoilla. Tattari ei maistu valmiissa pannukakussa, mutta parantaa sen koostumusta. Anna taikinan turvota jääkaapissa noin puoli tuntia ennen paistamista. 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Peitä uunipannu leivinpaperilla. Laita voi pellille leivinpaperin päälle ja uunipannu uuniin niin pitkäksi aikaa, että voi on sulanut. 

Sekoita turvonnut taikina tasaiseksi. Lisää tarvittaessa maitoa tai jauhoja. Kaada taikina pannulle sulaneen voin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia tai kunnes pannukakku on kypsää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti