28. kesäkuuta 2013

Gluteeniton tomaatti-mozzarellapiirakka



Basilika rakastaa elää kuumalla lasitetulla parvekkeellamme, kunhan sitä muistaa kastella reippaasti. Kiitokseksi saamme nauttia runsaasta basilikasadosta. Ja sitähän on sitten käytettävä jokaiseen ruokaan.


Tomaatti-mozzarellapiirakka (G)


Pohja
1 dl tattarijauhoa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl leivinjauhetta
100 g voita
3 rkl vettä

Täyte
2 munaa
200 g tuorejuustoa
1 dl ruokakermaa
1-2 dl tuoretta basilikaa silputtuna
¼ tl suolaa
¼ tl mustapippuria
¼ tl chilijauhetta
150 g mozzarellajuustoa
2 tomaattia

Sekoita jauhot ja leivinjauhe. Nypi joukkoon huoneenlämpöinen rasva. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka hetkeksi jääkaapiin ennen paistamista. Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 8 minuuttia.
Siivuta tomaatit ja mozzarella. Silppua basilika. Sekoita munat, tuorejuusto ja kerma keskenään. Lisää mausteet. Asettele jäähtyneen esipaistetun pohjan päälle basilikasilppu. Kaada päälle muna-kermaseos ja lopuksi mozzarella- ja tomaattisiivut. Paista piirakkaa 200 asteessa noin 30 minuuttia.